KäyttäjätunnusSalasana
Duodecimin jäsen, kirjaudu Terveysportin tunnuksillasi.

KAIKKI TUOTTEET

LIHAVUUS
(2006, 341 sivua, Sidottu)
Pertti Mustajoki, Mikael Fogelholm, Aila Rissanen, Matti Uusitupa (toim.)

Kun Lihavuus - Ongelma ja hoito ilmestyi ensimmäisen kerran 1997, se oli ensimmäinen alan oppikirja Suomessa. Kirjalle oli selvä tarve, sillä painos myytiin vuodessa lähes loppuun. Seuraavana vuonna kirjasta otettiin toinen uudistettu painos, joka on ollut tähän asti myynnissä.

Teoksen kolmanteen uudistettuun painokseen on vahvistettu erityisesti lasten ja nuorten lihavuuden ja lihavuuden ehkäisyn osuutta, joista kirjassa on useita uusia lukuja. Teoksen asiasisältö on kauttaaltaan päivitetty uusimman tutkimustiedon mukaiseksi.

Teos on tarkoitettu oppikirjaksi lääkäreille, sairaan- ja terveydenhoitajille, ravitsemusterapeuteille ja muille lihavien potilaiden kanssa työskenteleville. Se soveltuu tietolähteeksi myös muissa ammateissa toimiville, jotka työskentelevät terveyden edistämiseksi.

Lihavuus yleistyy jatkuvasti maassamme, voimakkaimmin lasten ja nuorten keskuudessa. Seurauksena on lihavuuden aiheuttamien sairauksien lisääntyminen. Tarvitaan lihavuuden hoidon ja ehkäisyn huomattavaa tehostamista. Uudistettu ja täydennetty Lihavuus - Ongelma ja hoito antaa eväät tähän tärkeään tehtävään.

EAN/tuotenumero: 9789516561694

Hinta: 73,00 € (sis. alv. 9.0%)

Määrä:  
  KPL  

Katso myös nämä tuotteet
Tutustu tuotantoon

Klikkaa lisätiedot

Antti Aro

Hyvinvointiaan voi vaalia ja parantaa ravinnon avulla. Syömään! antaa aineksia terveellisen ruokavalion rakentajille sekä painonhallinnasta kiinnostuneille. Mukana on monia ajankohtaisia aiheita, kuten antioksidantit, flavonoidit, makeutusaineet ja luomutuotteet.

8,00 €  
Klikkaa lisätiedot

Antti Aro, Marja Mutanen, Matti Uusitupa (toim.)

Ravitsemustieteen perusteet, suomalaisen ravitsemuksen tunnuspiirteet ja kliinisen ravitsemuksen osa-alueet hyödyllisesti yksissä kansissa.

102,00 €  

Ostoskori on tyhjä.