KäyttäjätunnusSalasana
Duodecimin jäsen, kirjaudu Terveysportin tunnuksillasi.

KAIKKI TUOTTEET

JALAT JA TERVEYS
(2010, 727 sivua)
Irmeli Liukkonen, Riitta Saarikoski (toim.)

Jalat ja terveys -kirja tarjoaa laajan tietoperustan jalkoihin liittyvien sairauksien ennaltaehkäisyn ja hoidon moniammatilliselle yhteistyölle. Alaraajojen normaalin kasvun, kehityksen ja motoriikan sekä pystyasennon hallinnan ja kävelyn perusteiden tunteminen ovat lähtökohtia jalkaongelmien tunnistamiselle ja hoidon suunnittelulle.

Jalkojen omahoito on osa jokapäiväistä hyvinvoinnista huolehtimista. Riittävän ja oikein toteutetun omahoidon ohella on tärkeää tunnistaa ajoissa ammattiavun tarve. Kävelyn ja liikkumisen vaikeutumisella voi olla ratkaiseva merkitys yleiskunnolle, sairauksien puhkeamiselle tai hoidolle.

Jalkaterapian työmenetelmien, iho- ja kynsiongelmien hoidon, ortoositerapian, erilaisten alaraajojen toimintoja tukevien terapioiden sekä kirurgisten hoitojen tunteminen on tarpeen paitsi jalkaterapeuteille myös heidän kanssaan yhteistyötä tekeville. Jalkaterapia on keskeinen osa alaraajojen verenkiertohäiriöiden, nivelreuman ja diabeteksen hoitoa.

Alaraajojen toimintojen ylläpitämisen merkitys korostuu etenkin vanhusten jalkaterapiassa. Jalkaongelmien ehkäisy ja hoito on keskeinen osa työterveyshuoltoa. Lasten ja nuorten jalkaongelmien tunnistaminen on tärkeää sekä lastenneuvolatyössä että kouluterveydenhuollossa.

Jalat ja terveys -kirjan kirjoittajat edustavat monipuolisesti jalkojen ja jalkaongelmien hoidon asiantuntemusta sekä lääketieteen että jalkaterapian alueelta. Kirjassa on runsaasti havainnollisia piirroksia ja valokuvia.

Teos on tarpeellinen tietolähde terveydenhuollon ammattilaisille. Jalat ja terveys on jalkaterapian ensimmäinen suomenkielinen jalkaterapeutteja ja alaa opiskelevia palveleva perusteos. Tämä 1.-2. painos on sisällöltään sama kuin kirjan 1. painos vuodelta 2004.

EAN/tuotenumero: 9789516564107

Hinta: 53,00 € (sis. alv. 10.0%)

Määrä:  
  KPL  

Katso myös nämä tuotteet
Tutustu teoksiin

Klikkaa lisätiedot

Riitta Saarikoski, Minna Stolt, Irmeli Liukkonen

Terveet jalat -kirja sisältää tutkimustietoon perustuvia käytännön ohjeita jalkojen omahoidosta. Hyvien kenkien ominaisuudet sekä kevytjalkineiden ja paljasjalkakävelyn merkitys sekä erilaisten harjoitteiden merkitys jalkaterveyden edistämisessä on tuotu monipuolisesti esille. 4. painokseen tietojen ajantasaisuus on tarkistettu. Lukuun ottamatta muutamia pieniä täsmennyksiä sisältö on sama kuin edellisessä, 3., uudistetussa painoksessa.

39,00 €  
Klikkaa lisätiedot

Jari Arokoski, Hannu Alaranta, Timo Pohjolainen, Jouko Salminen, Eira Viikari-Juntura (toim.)

Fysiatria-kirjan neljäs uudistettu painos on jokaisen fysiatriaan erikoistuvan lääkärin ja erikoislääkärin lähdeteos. Se toimii käsikirjana yleislääkäreille ja muiden ammattiryhmien sekä terveydenhuollon ja kuntoutuksen opiskelijoille ja ammattilaisille, jotka haluavat perehtyä fysiatrian tarjoamiin keinoihin auttaa potilasta.

118,00 €  

Ostoskori on tyhjä.