Meidän velvollisuutemme on lievittää kanssaihmisten kärsimystä. Sairaanhoidossa se usein tarkoittaa hoidon tehostamista, mutta kun mikään ei auta, se voi tarkoittaa myös kuolinapua. EUTANASIA HYVÄ KUOLEMA on ylilääkäri Juha Hännisen kannanotto ajankohtaiseen keskusteluun saattohoidosta, potilaan nukuttamisesta sietämättömien kärsimysten lievittämiseksi sekä eutanasiasta eli armokuolemasta.
Eutanasia ei ole ihmisen subjektiivinen oikeus. Se on lääketieteellinen toimenpide, joka pohjautuu ihmisen omaan toiveeseen ja lääketieteelliseen arvioon keinoista lievittää kärsimystä. Kun ihminen toivoo kuolemaa ainoana hyvänä asiana loppuelämässään, ideologinen ajatus saattohoidon ensisijaisuudesta kuolemaan nähden on potilaan yli kävelemistä.
EUTANASIA HYVÄ KUOLEMA pohjautuu ylilääkäri Juha Hännisen aiemmin ilmestyneisiin pääkirjoituksiin, katsauksiin ja kolumneihin. Tässä teoksessa hän keskustelee itsensä kanssa saattohoidon mahdollisuuksista sekä eutanasiasta ja kuvaa, kuinka aiemmin eutanasiaa vastustaneesta saattohoitolääkäristä tuli ajan saatossa armokuoleman mahdollisuuden hyväksyjä. Kaksikymmentä vuotta kuolevien ihmisten hoitoa on osoittanut, ettei hoitoa aina ole.
Saattohoidon uranuurtajiin kuuluva ylilääkäri Juha Hänninen on työskennellyt Terhokodin johtajana vuodesta 1993. Hän on nähnyt työssään tuhansien kuoleman rajalla kamppailevien potilaiden kärsimykset. Hän tuntee myös lääketieteen rajallisuuden.
EAN/tuotenumero: 9789516564589
Hinta: 24,00 €
(sis. alv. 10.0%)