Masennus

Olli Kampman, Jyrki Tuulari, Matti Holi, Tarja Heiskanen, Matti O. Huttunen (toim.)
EAN/tuotenumero
9789516567283
50,00 €
Masennus käsittelee masennustilaan vaikuttavia psykologisia, biologisia ja sosiaalisia tekijöitä, sairauden tunnistamista, oireita ja kulkua sekä hoitoa ja kuntoutumista. Eri hoitomuodoista esitellään kattavasti masennuksen lääkehoito ja muut biologiset hoidot, psykoterapiat ja verkkoterapiat sekä taideterapiat. Lisäksi kuvataan liikunnan ja omahoidon merkitystä. 

Teoksessa käsitellään sekä akuuttia masennustilaa että pitkäaikaista masennusta. Erityisryhmistä huomioidaan synnytyksenjälkeinen masennus, kaamosmasennus, lasten ja nuorten sekä iäkkäiden ja maahanmuuttajien masennustilat. 

Masennukseen liittyvistä muista mielenterveyden häiriöistä ja ongelmista esillä ovat muun muassa unihäiriöt, työuupumus, päihderiippuvuudet, kaksisuuntainen mielialahäiriö, ahdistuneisuus- ja persoonallisuushäiriöt sekä itsemurhariski. 

Kirjassa kuvataan masennusta sairastavan henkilön läheisten tilannetta ja avunsaantimahdollisuuksia sekä masennusta sairastavan työelämässä selviytymistä ja sosiaaliturvaa. Masennusta tarkastellaan myös inhimillisen kokemuksen ja väestössä esiintyvien asenteiden näkökulmasta. 
Tapausesimerkit ja ohjeet havainnollistavat käsiteltyjä aiheita. 

Masennus on hyödyllinen terveydenhoitoalan ammattilaisille sekä alan opiskelijoille. Kirja sopii potilaille, heidän läheisilleen ja kaikille mielenterveydestä kiinnostuneille. 


Tilaus oikeuttaa tietokannan 12 kuukauden henkilökohtaiseen käyttöoikeuteen. Organisaatiokäyttö ja usean käyttäjän lisenssit hinnoitellaan käyttäjien lukumäärän perusteella. Tiedustele organisaatiolisenssin tarjousta osoitteesta oppiportti@duodecim.fi.

Tekijät

Olli Kampman, apulaisprofessori, Tampereen yliopisto, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. LT, psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti

Tarja Heiskanen, terveystoimittaja, YTM, sosiaalipsykologi.

Matti Holi, toimialajohtaja, HYKS Psykiatria, dosentti (HY). LT, psykiatrian erikoislääkäri, oikeuspsykiatrian erikoislääkäri

Matti O. Huttunen, psykiatri, psykoterapeutti, professori. LKT, psykiatrian erikoislääkäri

Jyrki Tuulari, psykologi, kouluttajapsykoterapeutti, YTM

Arvostelut

Write Your Own Review
Tuotteiden arvostelu on mahdollista ainoastaan verkkokauppamme rekisteröidyille asiakkaille. Tuotteiden tosiallista ostamista ja käyttöä emme erikseen varmenna.