Jalkaterveys

Minna Stolt, Jyri Lepistö, Riitta Saarikoski, Petri Väyrynen (toim.)
2022
EAN/tuotenumero
9789523602366
49,00 €
Jalkaterveys-teoksen kautta hahmottuu jalkaterveyden merkitys ja vaikutukset yleisterveydelle sekä jalkoihin liittyvien vaivojen tunnistamisen ja hoidon monipuolisuus. Teoksen laatimisessa ja päivittämisessä keskeisenä lähtökohtana on ollut näkemys jalkaterveyden edistämisestä, arvioinnista ja hoidosta monialaisena ja moniammatillisena yhteistyönä. Moniammatillinen yhteistyö tulee korostumaan kansallisen sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen ja hyvinvointialueiden rakentumisen myötä. 

Omahoito on perusta jalkojen terveyden hoidossa ja edistämisessä. Omahoito-ohjeet päivitetty ja lisäksi on laadittu uusia ohjeita, muun muassa pihtipolvista, toiminnallisesta lattajalasta, talvijalka-tyyppisestä atooppisesta ihottumasta ja psoriaatikon jalkojen hoidosta. 

Tutkimiseen ja hoitoon liittyen käsitellään muun muassa biomekaanista tutkimista, alaraajakipujen tutkimista ja hoitoa, toiminnallista harjoittelua sekä kirurgista hoitoa. Jaloissa ilmenevien iho- ja kynsisairauksien ohella monet pitkäaikaissairaudet, kuten diabetes, vaikuttavat alaraajoihin. Diabeteksen lisäksi käsitellään alaraajoissa ilmeneviä verisuonisairauksia, reumasairauksia sekä neurologisia sairauksia. 

Erikseen käsitellään lasten ja nuorten, työikäisten, ikääntyneiden sekä urheilevien ja aktiivisesti liikkuvien jalkaterveyttä. 

Sisältö perustuu tutkimustietoon sekä monialaisen ja -ammatillisen tekijäjoukon pitkäaikaiseen työkokemukseen. Tekstiä tukevat runsas kuvitus ja taulukot. 

Jalkaterveys on laadittu käytännön työn tueksi ja oppikirjaksi kaikille jalkaterveyteen tai -vaivoihin liittyvää tietoa ja osaamista työssään tarvitseville. Terveydenhuollossa ja apteekeissa työskentelevien ammattilaisten ohella teoksesta hyötyvät terveydenhoitotuotteita myyvät, kenkäalalla työskentelevät sekä liikunta-alan ammattilaiset. 

Tilaus oikeuttaa tietokannan 12 kuukauden henkilökohtaiseen käyttöoikeuteen. Organisaatiokäyttö ja usean käyttäjän lisenssit hinnoitellaan käyttäjien lukumäärän perusteella. Tiedustele organisaatiolisenssin tarjousta osoitteesta oppiportti@duodecim.fi.

Tekijät

Päätoimittaja

Minna Stolt
Yliopistonlehtori, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos 2006‒; dosentti; terveystieteiden tohtori; terveysalan opettajan pedagoginen pätevyys; jalkaterapeutti (AMK).

Toimittajat

Jyri Lepistö
Ortopedian, traumatologian ja kirurgian erikoislääkäri, LT, eMBA, erikoistunut alaraajojen ortopedisiin hoitoihin; yksityislääkäri, leikkaukset Orton Oy ja Eiran sairaala; ja tekonivelkirurgian asiantuntijalääkäri (Suomen Artroplastiayhdistys).

Riitta Saarikoski 
Jalkaterapian lehtori (emerita) Metropolia ammattikorkeakoulu ja sen edeltäjissä vuodesta 1996‒2011; fysioterapian opettaja terveydenhuolto-oppilaitoksissa vuosina 1981‒1996; sairaanhoidonopettaja; terveydenhuollon maisteri; jalkaterapeutti (AMK); lymfaterapeutti.

Petri Väyrynen
terveystieteiden maisteri, Fysioterapeutti, erikoistunut jalkaterä- ja alaraajafysioterapiaan; Askelaid Oy.

Arvostelut

Write Your Own Review
Tuotteiden arvostelu on mahdollista ainoastaan verkkokauppamme rekisteröidyille asiakkaille. Tuotteiden tosiallista ostamista ja käyttöä emme erikseen varmenna.