Lean ja terveydenhuolto

Aneesh Suneja, Carolyn Suneja
EAN/tuotenumero
9789516569881
26,00 €
Lean ja terveydenhuolto kertoo selkeästi ja ytimekkäästi, kuinka terveydenhuollon yksikössä voidaan ottaa Lean-periaatteet käyttöön kuuden toimiviksi havaitun toimenpiteen avulla. 


1. Luodaan virtaus lääkärin työhön
2. Maksimoidaan lääkärin arvoa tuottava työaika
3. Viestitään potilaiden hoidon etenemisestä visuaalisesti
4. Vakioidaan henkilökunnan työtehtävät 
5. Järjestetään uudelleen työtilat tarpeettoman liikkeen poistamiseksi
6. Muutetaan hoitomallia


Lean-muutoksen jälkeen lääkäri voisi ottaa vastaan saman määrän potilaita ja tarjota saman laadukkaan ja henkilökohtaisen hoidon, ja tämän lisäksi hänelle jäisi vielä 90 minuuttia ylimääräistä aikaa työpäivän päätteeksi. Muu hoitohenkilökunta voisi odottaa työpäiviensä oikeasti päättyvän sovittuun aikaan, potilaidensa olevan tyytyväisiä, eikä heille työpäivän jälkeen jäisi potilasjonoa. Henkilökunta voisi keskittyä rauhassa potilaiden hoitamiseen.

Teoksessa esitetyt Lean-periaatteet ja Lean-muutoksen vaiheet toimivat yhtä lailla ortopedian, neurologian kuin sydäntautien osastolla. Ne toimivat sekä pienissä hoitoyksiköissä että suurissa sairaaloissa. Lean-menetelmä tarjoaa työkalut, joilla voidaan ratkaista potilaita ja lääkäreitä hoitoprosessissa turhauttavat ongelmat.

Teos on tarkoitettu kaikille Lean-kehittämisestä kiinnostuneille terveydenhuollon työntekijöille. Lean-kehittämistä oppii parhaiten tekemällä, mutta lukemalla oppii ymmärtämään sen filosofiaa. Muiden kokemuksia voi hyödyntää omassa kehittämistyössä. Tämä on syy, miksi Lean-kirjallisuutta kannattaa kääntää myös suomenkielelle ja sitä kannattaa lukea. 


Tilaus oikeuttaa tietokannan 12 kuukauden henkilökohtaiseen käyttöoikeuteen. Organisaatiokäyttö ja usean käyttäjän lisenssit hinnoitellaan käyttäjien lukumäärän perusteella. Tiedustele organisaatiolisenssin tarjousta osoitteesta oppiportti@duodecim.fi.

Arvostelut

Write Your Own Review
Tuotteiden arvostelu on mahdollista ainoastaan verkkokauppamme rekisteröidyille asiakkaille. Tuotteiden tosiallista ostamista ja käyttöä emme erikseen varmenna.