Pääsisältö

Työkirja pakko-oireiden hoitoon

Työkirja pakko-oireiden hoitoon

Suvanto-Witikka, Riitta
Hinta nyt33,10 €
(29,16 € alv 0 %)

Määrä

Lukumäärä

Kuvaus

Pakko-oireisesta häiriöstä puhutaan silloin, kun oireet aiheuttavat ahdistuneisuutta tai haittaavat häiritsevästi päivittäistä elämää. Pakko-oireita voi lieväasteisina olla lähes kenellä tahansa. Pahimmillaan ne voivat viedä ihmisen toimintakyvyn. Pakko-oireisiin haetaan tyypillisesti apua vasta, kun oireita on ollut pitkään.

Työkirjassa pakko-oireiden hoitoa lähestytään käytännöllisestä näkökulmasta. Kirjan ensimmäisessä osassa käsitellään pakko-oireita ilmiönä, toisessa osassa kuvataan hoitomenetelmä kokonaisuudessaan ja kolmannessa annetaan harjoitteluvinkkejä tapausesimerkkien avulla. Kirja sisältää havainnollisia kuvia, ymmärrystä helpottavia metaforia, käytännön harjoituksia sekä ratkaisuja hoidon jumeihin, joten sitä voi käyttää oman toipumisprosessin ohjaajana. Kirjan avulla on mahdollista oppia murtamaan oireiden kielteinen kehä.

Kirja on tarkoitettu pakko-oireista kärsiville, mutta siitä on hyötyä myös heidän läheisilleen. Kirja on myös hyvä apu pakko-oireita hoitaville psykoterapeuteille ja muille hoitoalan ammattilaisille.

Tekijät

Riitta Suvanto-Witikka on psykologi ja psykoterapeutti (KKT YET). Hänellä on pitkä työkokemus psykiatrisesta erikoissairaanhoidosta, missä hän on työskennellyt erilaisten vakavien mielenterveyshäiriöiden parissa. Hän on työskennellyt myös työterveyspsykologina. 
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Työkirja pakko-oireiden hoitoon
Tuotetunnus
9789523601598
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja

Kust. tuotetunnus
60159
Kustantaja
Duodecim
Painos
1.-4. p
Painosvuosi
2024
Kieli
suomi
Sivumäärä
184
Tuoteryhmät
Itsehoito-oppaat
Kirjastoluokka
59.56 Psykiatria
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
pakko-oireinen häiriö, pakkomielteet, rituaalit, ahdistuneisuushäiriöt, hoitomenetelmät, itsehoito
Avainsanat
pakko-oireet pakkoajatus altistus rituaali rituaalinehkäisy oireketju

Tilaa uutiskirjeemme, saat 10 % alekoodin ja hyviä kampanjaetuja.