Pääsisältö

Infektiolääkärin koronasaaga — Kun maailma meni sekaisin

Infektiolääkärin koronasaaga

Kun maailma meni sekaisin

Peltola, Heikki
Hinta nyt35,10 €
(30,93 € alv 0 %)

Määrä

Lukumäärä

Kuvaus

Koronavirus on pitänyt meitä otteessaan jo kaksi vuotta ja pandemia jatkuu yhä. Tarkkaavainen infektiolääkäri, professori emeritus, kokoaa kahden koronavuoden tapahtumat 72 teesiksi. Niistä selviää, miten ammattilainen näkee infektion kulun, skenaariot, estotoimet, sulut ja rokotukset. Luettuasi teesit tiedät, mikä on ilmaantuvuus, tartuttavuusluku ja minkälaisiin tekniikoihin koronatestit ja -rokotteet perustuvat. Asiat jäsentyvät runsaiden piirroskuvien avulla. 

Koronavirus on kohdellut hyvin eri lailla eri maita ja eri yhteiskuntaluokkia. Pandemia on herättänyt pelkoa ja päätöksiä on jouduttu tekemään epävarmuudessa. Sarjakuvataiteilija Ville Rannan kuvat kuvaavat erinomaisesti vallitsevaa epävarmuuden ilmapiiriä. 

Pandemioita on aina esiintynyt ihmiskunnan historiassa. Apunamme on tiede, joka ratkoo koronaviruksen salaisuuksia, ja tiedämme nyt paljon enemmän kuin kaksi vuotta sitten. On enemmän syytä rauhallisuuteen kuin paniikkiin. Mutta olisiko päättäjien ja toimittajien kannattanut kuunnella enemmän kokeneita infektiolääkäreitä?  

Tekijät

Peltola, Heikki (Kirjoittaja)
Ranta, Ville (Kuvittaja)
Heikki Peltola on Helsingin yliopistossa parikymmentä vuotta toiminut infektiotautiopin professori emeritus.



Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Infektiolääkärin koronasaaga — Kun maailma meni sekaisin
Tuotetunnus
9789523603646
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja
Ilmestymispäivä
17.3.2022

Kust. tuotetunnus
60364
Kustantaja
Duodecim
Painos
1. painos, 2022
Painosvuosi
2022
Kieli
suomi
Sivumäärä
248
Tuoteryhmät
Tietokirjat
Kirjastoluokka
59.51 Tartuntataudit
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
COVID-19, SARS-CoV-2-virus, koronavirukset, virustaudit, tartuntataudit, pandemiat, kriisinhallinta, tiedotus, ohjeet, ennaltaehkäisy, ennakointi, sairastuminen, rokotteet, lääkkeet, sairaudet, hoito, terveyspolitiikka, johtaminen, kriisijohtaminen, kritiikki
Avainsanat
korona pandemia covid

Tilaa uutiskirjeemme, saat 10 % alekoodin ja hyviä kampanjaetuja.