|
Pehmeäkantinen kirja, 2020 |
68,10 €
|
Vuorovaikutus on lääkärintyön luovinta aluetta. Siihen liittyy paljon
niin potilaan, omaisten kuin lääkärinkin tunteita. Potilaalle ja hänen
läheisilleen kohtaamiset jäävät usein pysyvästi mieleen. Ne vaikuttavat
heidän vointiinsa ja siihen, miten he suhtautuvat terveydenhuoltoon.
Vuorovaikutus on osa lääkärin ammattitaitoa, ja sen onnistuminen auttaa
jaksamaan työssä. Vuorovaikutusta voi oppia läpi elämän.
Potilaasta on tullut yhä keskeisempi toimija oman terveytensä ylläpitämisessä ja
hoitovalinnoissa. Lääkäriltä vaaditaan uudenlaista kykyä kuunnella
potilasta ja ottaa tämä mukaan päätöksentekoon.
Kasvokkain kohtaaminen, läsnäolo ja tutkiminen kuuluvat potilaan hoitoon. Nykyisin
lääkärit käyttävät työssään myös virtuaalisia viestintäkanavia. Niiden
käyttö vaatii harjoittelua ja tietoisia päätöksiä siitä, milloin
esimerkiksi etävastaanotto on hoidon kannalta toimiva ratkaisu.
Lääkärin ja potilaan vuorovaikutus -oppikirjassa käsitellään niin vuorovaikutuksen perusasioita kuin
vaativia tilanteita, esimerkiksi selittämättömistä oireista kärsivän
potilaan kohtaamista, päihtyneen potilaan vastaanottamista ja
äkillisesti kuolleen ihmisen omaisten tapaamista. Teos sisältää
runsaasti keskustelu- ja tapausesimerkkejä, jotka tarjoavat lukijalle
tapoja puhua lapsi- ja aikuispotilaiden kanssa.
Teos on suunnattu lääkäreille ja muille terveydenhuollon työntekijöille sekä lääketieteen opiskelijoille.
Tilaus oikeuttaa tietokannan 12 kuukauden henkilökohtaiseen käyttöoikeuteen.
Päivi Hietanen
Lääkäri ja psykoterapeutti Docrates Syöpäsairaalassa; lääketieteellinen
päätoimittaja, Lääkärilehti; erikoislääkäri, HYKS. Ylemmän erityistason
yksilöpsykoterapeutti; LKT; sädehoidon ja syöpätautien erikoislääkäri;
LL. Syöpätautien dosentti.
Jaana Kaleva-Kerola
Syöpätautien ylilääkäri Mehiläinen Länsi-Pohjassa; syöpätautien
ylilääkäri Länsi-Pohjan keskussairaalassa; syöpätautien ja sädehoidon
erikoislääkäri. Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys; LL.
Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan
ETENE:n jäsen.
Eeva Pyörälä
Pedagoginen yliopistonlehtori Helsingin yliopiston lääketieteellisessä
tiedekunnassa. FT, Helsingin yliopisto; VTL; VTM. Master in Medical
Education, Karolinska Institutet, Ruotsi. Yliopistopedagogiikan
dosentti, Helsingin yliopisto; sosiologian dosentti. Fellow of
Association for Medical Education in Europe. Helsingin yliopiston
lääketieteellisen tiedekunnan opettaja ja vuorovaikutuskoulutuksen
kehittäjä.
| Nimeke | Lääkärin ja potilaan vuorovaikutus |
|---|---|
| Tuotetunnus | 9789516568662 |
| Tuotemuoto | Verkkoaineisto |
| Ilmestymispäivä | 14.5.2020 |
| Kust. tuotetunnus | 6866 |
|---|---|
| Kustantaja | Duodecim |
| Painos | 2020 |
| Julkaisuvuosi | 2020 |
| Kieli | suomi |
| Tiedostoformaatti | Html |
| Tuoteryhmät | Verkko-oppikirjat |
| Kirjastoluokka | 59.21 Hoitotiede. Hoitotyö. Hoitohenkilökunta |
| Avainsanat | vuorovaikutus vuorovaikutustaidot vuorovaikutusosaaminen osallisuus hoitovalinnat muistisairas leikkaushoito monikulttuurisuus yhteistyö päihdepotilas omaiset palliatiivinen hoito saattohoito kuolema tunteet toivo moniammatillisuus virheet digitalisaatio |