Pääsisältö
Raihnainen Suomi

Raihnainen Suomi

Raihnainen Suomi

Salunen, Eetu
Hinta nyt40,30 €
(35,51 € alv 0 %)

Määrä

Lukumäärä

Kuvaus

Raihnainen Suomi -kirja kuvaa, millä mekanismeilla raihnaisuus ja toimintakyvyn lasku syntyvät.  Raihnaisuus on lisääntymässä vieläkin enemmän kuin väestön ikärakenteen muutos edellyttäisi ja lisääntymisen aiheuttamat kustannuspaineet ovat suuremmat kuin tähän asti on arvioitu ja mihin julkisen talouden kantokyky riittää.

Suurin ikäluokkamme on 70-vuotias. Heidän toimintakykynsä hyväksi ja palvelujärjestelmän uudelleen muotoilemiseksi voidaan tehdä paljonkin ennen kuin he alkavat suuressa mittakaavassa tarvita hoivaa.  

Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää systemaattista ja pitkäjänteistä sote-politiikkaa ja palvelujärjestelmän uudelleenmuotoilua. Sote-politiikan ehdottomaksi ykkösasiaksi on nostettava ikääntymisen tuomien sote-kustannusten hallinta. Tavoitteeksi on asetettava, että 95 % yli 75-vuotiaista suomalaisista pystyy asumaan itsenäisesti tai kevyellä tuella.  Ainoa tapa päästä tähän on parantaa merkittävästi ikääntyneen väestön toimintakykyä. Tämän lisäksi vastuunjako yhteiskunnan, yksilön ja läheisten kesken on arvioitava uudelleen.

Kirjassa esitetään toimenpideohjelma väestön toimintakyvyn parantamiseksi ja sote-kustannusnousun hillitsemiseksi. Jokaisen toimenpiteen panos-tuottovaikutus arvioidaan. Kirjassa myös otetaan kantaa siihen, kuinka palvelujärjestelmän uudelleenmuotoilu voidaan rahoittaa.

Tekijät

Salunen, Eetu (Kirjoittaja)

Eetu Salunen on toiminut mm. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän toimitusjohtajana, Espoon terveyspalvelujen johtajana ja Med Group oy:n toimialajohtajana. Koulutukseltan hän on yleislääketieteen erikoislääkäri ja filosofian maisteri.

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke Raihnainen Suomi
Tuotetunnus 9789523600065
Tuotemuoto Pehmeäkantinen kirja

Kust. tuotetunnus 60006
Kustantaja Duodecim
Painos 2019
Julkaisuvuosi 2019
Kieli suomi
Sivumäärä 184
Tuoteryhmät Terveydenhuollon johtaminen
Kirjastoluokka 69.11 Johtamisen tekniikka ja menetelmät
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto hoivapalvelut, kustannukset, palvelurakenne, sosiaalihuolto, terveydenhuolto, rahoitus, ikääntyneet, vammaiset, toimintakyky, edistäminen
Avainsanat raihnaisuus, sote, vanhukset

Tilaa uutiskirjeemme, saat 10 % alekoodin ja hyviä kampanjaetuja.