Syöpäsairaudet

Sirpa Leppä, Sirkku Jyrkkiö, Annika Pasanen, Janne Pitkäniemi, Pauli Puolakkainen, Olli Tenhunen, Leila Vaalavirta (toim.)
EAN/tuotenumero
9789516568631
67,00 €
Syöpäsairaudet-teoksessa kuvataan syövän syntyä, syitä ja ehkäisyä, syöpäseulontoja, periytymistä sekä syövän diagnostiikkaa, muun muassa kasvainmerkkiaineita ja kuvantamismenetelmiä. Teos tukee syöpäsairauksien varhaista tunnistamista ja hoitojen aloittamista.

Syövän hoidon periaatteet kuvataan kattavasti. Syöpäkirurgian, sädehoidon ja solunsalpaajahoidon lisäksi tarkastellaan myös uusia lääkehoitoja sekä syöpäpotilaan kuntoutusta, seurantaa ja hoitoihin liittyviä erityispiirteitä. Eri syöpätyyppien tarkastelussa painotetaan käytännön työn kannalta keskeisiä asioita. 

Teoksen painopiste on kliininen. Lähtökohtana eri aihepiirien käsittelyssä on lääketieteen opiskelijoiden tiedon tarpeet sekä perusterveydenhuollossa toimivien lääkäreiden kliinisessä työssään tarvitsemat tiedot ja osaaminen. 

Uusi Syöpäsairaudet-verkko-oppikirja korvaa aiemmin julkaisussa olleen Syöpätaudit-teoksen. Syöpäsairaudet-kirjan sisältö täydentyy luvuittain, ja teos on valmis kokonaisuudessaan syyskuussa 2023. 

Tilaus oikeuttaa tietokannan 12 kuukauden henkilökohtaiseen käyttöoikeuteen. Organisaatiokäyttö ja usean käyttäjän lisenssit hinnoitellaan käyttäjien lukumäärän perusteella. Tiedustele organisaatiolisenssin tarjousta osoitteesta oppiportti@duodecim.fi.

Tekijät

Päätoimittaja
Sirpa Leppä
LT, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri; syöpätautien professori, Helsingin yliopisto; ylilääkäri, HUS Syöpäkeskus

Toimittajat
Sirkku Jyrkkiö
LT, dosentti, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri; ylilääkäri, tulosryhmäjohtaja, Turun yliopistollinen keskussairaala

Annika Pasanen
LT, syöpätautien erikoislääkäri, HUS Syöpäkeskus; kliininen opettaja Helsingin yliopisto

Janne Pitkäniemi
FT, johtaja, Suomen Syöpärekisteri; syöpäepidemiologian professori, Tampereen yliopisto

Pauli Puolakkainen
LT, vatsaelinkirurgian professori, Helsingin yliopisto; ylilääkäri, HUS Vatsakeskus

Olli Tenhunen
LT, dosentti, syöpätautien erikoislääkäri; osastonylilääkäri, OYS Syöpäkeskus

Leila Vaalavirta
LT, dosentti, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri; sädehoidon ylilääkäri, Docrates Syöpäsairaala

Arvostelut

Write Your Own Review
Tuotteiden arvostelu on mahdollista ainoastaan verkkokauppamme rekisteröidyille asiakkaille. Tuotteiden tosiallista ostamista ja käyttöä emme erikseen varmenna.