Psykiatria

Jouko Lönnqvist, Markus Henriksson, Mauri Marttunen, Timo Partonen (toim.)
15., uudistettu painos 2021, 1155 sivua, sidottu
EAN/tuotenumero
9789523600508
Saatavuus
Varastossa
142,00 €
Psykiatria-kirjan kokonaan uusittu 15. painos sisältää uusimman luotettavan tiedon mielenterveydestä ja sen häiriöistä sekä laajemmin koko psykiatriasta vastaamaan ajankohdan ja myös tulevaisuuden tarpeita. Kaikki luvut on kirjoitettu uudelleen, ja lukuja on tullut myös lisää.

Sisällön uudistamiseen on vaikuttanut mm. kasvava kiinnostus mielenterveyttä kohtaan, lisääntyvä tieto mielenterveyden häiriöistä, uudistunut diagnostiikka, hoidon tarpeen lisääntyvä tiedostaminen ja psykososiaalisten hoitojen ja psykoterapian kasvava kysyntä. Lisäksi lääkehoidoille ja muille biologisille hoidoille on tullut uusia käyttötapoja ja sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuvat jatkuvasti. Erikoissairaanhoidon ja peruspalveluiden yhteistyö tarvitsee kehittämistä, ja potilasturvallisuus sekä potilaiden ja heidän läheistensä asema ovat vahvistuneet hoidon suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Mielenterveyden kehitys luo menestyksen ja selviytymisen edellytykset sekä yksilölle että koko ihmisyhteisölle. Teoksen tavoitteena on edistää psykiatrista hoitoa riittävän yksityiskohtaisten, käytännön toimintaa tukevien ja Suomen oloihin soveltuvien hoito-ohjeiden myötä.

Kirja palvelee sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden ja yhteiskunnan muidenkin toimijoiden tarpeiden lisäksi oppilaitosten ja korkeakoulujen opiskelijoiden tarpeita. Se tarjoaa lisäksi vankkaa asiatekstiä potilaille, heidän omaisilleen ja kaikille mielenterveydestä kiinnostuneille.

Tekijät

Jouko Lönnqvist
Psykiatria-kirjan toimituskunnan puheenjohtaja. Psykiatrian emeritusprofessori Helsingin yliopisto.  Tutkimusprofessori THL, eläkkeellä 1.11.2011– Yksityispsykiatri, konsultti, kouluttaja. Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen, Suomen Psykiatri­yhdistyksen ja Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin entinen puheenjohtaja ja kunniajäsen sekä Psykiatrian Tutkimussäätiön hallituksen puheenjohtaja.

Markus Henriksson
Psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto; ryhmäpäällikkö, lääkintö­neuvos, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvonta­virasto Valvira; ts. konsultoiva erikoislääkäri, Sotilaslääke­tieteen Keskus; asiantuntijana STM Valmiusyksikössä ja Trafissa.

Mauri Marttunen
Nuorisopsykiatrian professori, Helsingin yliopisto, HYKS. Asiantuntijana STM:ssä ja Valvirassa. Luottamustehtäviä Suomen Psykiatriyhdistyksessä, Suomen Nuorisopsykiatrisessa yhdistyksessä ja Psykiatrian Tutkimussäätiössä.

Timo Partonen
Psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto; tutkimusprofessori,  Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL; päätoimittaja (Annals of Medicine, Psychiatria Fennica).

Arvostelut

Write Your Own Review
Tuotteiden arvostelu on mahdollista ainoastaan verkkokauppamme rekisteröidyille asiakkaille. Tuotteiden tosiallista ostamista ja käyttöä emme erikseen varmenna.